Kalu kulli iso homo kaunis mies

kalu kulli iso homo kaunis mies

Ennen kuin pötkö ehti edes latautua kokonaan, minä ammuin jo itseäni mällillä silmään hädin tuskin koskematta kalusteisiini. Tarvittiin kuitenkin vielä satoja piirrettyjä ja valokuvattuja jpg-kikkeleitä, jotta päädyin tekemään rajun päätelmän: En voi mitenkään olla.

Homoudessa ei nimittäin silloisten tietojeni valossa ollut juurikaan kysymys seksuaalisuudesta. Homo-sana oli merkityskimppu, johon sidottiin kaikenlaisia poikkeavuuden muotoja. Koulussa oli pyylevä poika, joka ei saanut äänenmurrosta.

Kaverilla oli kissa, jonka päälle muut kissat kusivat. Homoista pystyi sanomaan tarkasti vain sen, että he ovat jotenkin vähemmän. Minä puolestani olin enemmän. Minä olin niin äänekäs ja tilaa vievä, ettei minua koskaan kiusattu. Kun muutin Helsinkiin, minulta alettiin kysyä, tykkäänkö pojista. Vastasin aina, etten tykkää kenestäkään. Kallion lukiossa oli lauma homoja, mutta he näyttivät ihan homoilta.

Minä puolestani kuvittelin, että en tietenkään näytä. Järjestin toki drag-esityksen ja esiinnyin tuon tuostakin Kylli-tätinä, mutta en saattanut käsittää, mitä muuta siitä on pääteltävissä kuin että olen ihan helvetin hauska.

Seksuaalisuuteni hävetti minua silloin ja se hävettää minua nyt. Olen joutunut opettelemaan olemaan kiittämättä, jos joku vielä harvoin sanoo, ettei olisi heti uskonut minun olevan homo. Joudun muistuttamaan itselleni, ettei kysymys ole kohteliaisuudesta vaan kommentoijan rajoittuneista käsityksistä. Enemmän häpeäni liittyy siihen, etten voi itse kontrolloida sitä, mitä viestin. Vetelän ranteeni ja paikallisnuottini perusteella olen ikuisesti maalta muuttanut homo, ja sen lisäksi tulevat kaikki merkityskimpun lukuisat määreet, päällimmäisinä heikko ja huono.

Myös Tom of Finland eli Touko Laaksonen on aikanaan tehnyt tämänsuuntaisen havainnon homomiehen häpeällisestä osasta. Laaksosen miehet ovat täydellisiä, he hymyilevät ja panevat ilman häpeän häivääkään, mutta kuvat eivät sittenkään ole yksiselitteisen onnellisia.

Laaksosen maailma on saavuttamattomuudessaan lopulta jopa lohduton utopia, joka perustuu inhoon heikkoutta kohtaan. Päähän potkitut, hoikat, tyttömäiset pojat eivät kuulu Tom of Finlandin maailmaan, mutta juuri sellaisen pojan silmin Laaksonen miehiään katsoo. Se on kateellinen, voittamattomia ja voimakkaita miehiä ihailevan, mieheydestä osattoman katse. Minua Tom of Finland muistuttaa siitä, mikä minä olen ja mitä en koskaan voi olla.

Kuvat eivät enää vuosiin ole vapauttaneet tai kiihottaneet. Ne korostavat isokullisen alfamiehen kuningasasemaa, jota näivettynyt ypsilonmies saa vain etäältä katsella. Siksi menin aivan tolaltani, kun lapsiperheet alkoivat kääriytyä Facebookissa suvaitsevaisuusmielessä Finlaysonin Tom-lakanoihin.

Jossakin merkillisessä prosessissa Tom of Finlandin piirtämä unelmamies Kake oli muuttunut Muumipeikoksi. Hänet painettiin patalappuun, sävellettiin musikaaliksi ja hänen munansa lupsautettiin piiloon kuin Muumipapan piippu takavuosina. Aluksi niitä puuhattiin jopa kaksin kappalein. Toinen oli pienen indie-porukan joukkorahoitusprojekti. Heiltä tuli ulos pieni teaseri, joka oli sympaattinen ja hauska.

Samaan aikaan Tom of Finlandista alettiin järjestää myös isompaa, kansainvälistä tuotantoa, ja hetkessä oli selvää, kumpi toteutuisi. Dome Karukoski kiinnitettiin monumenttielokuvan ohjaajaksi, ja mukaan lähti myös Tom of Finland Foundation, joka vaalii Laaksosen perintöä. Haastatteluissa Karukoski painotti, että hän oli kieltäytynyt ulkomaisista töistä vain voidakseen ohjata tämän elokuvan. Ura-liikkeenä valinta tuntuikin oikealta: Tom of Finlandin taide on kansainvälisesti tunnettua, ja Karukoski tiesi, että valintaa pidettäisiin rohkeana.

Sillä paljon rohkeampaa kuin olla esimerkiksi homo on olla hetero, joka alentaa itsensä homoksi. Karukoskea ei silti voi syyttää laskelmoinnista. Vaatii aitoa rohkeutta tuoda reippaan anaali-ilottelun mestari valkokankaalle sellaisessa maassa, jossa kolme katsotuinta elokuvaa vuonna olivat lastenelokuvia. Vastassa ovat ainakin Päivi ja Niilo Räsäsen heimon oikeaoppinen seksielämä ja rotkon toisella laidalla kynsiään teroittelevat kaltaiseni kyyt, joilla on paljon sanottavaa queer-aiheiden käsittelystä fiktiossa.

Vähemmistöistä kertoviin teoksiin liittyy nimittäin myös kysymyksiä kulttuurisesta omimisesta: Samalla Karukosken pitäisi edetä urallaan ja mielellään suoraan Los Angelesiin.

Suomijengi vaanii maakuntaviirit ojossa. Lisäksi Karukoskella on takuulla vielä omat poikaporukkansa, joille täytyy vakuuttaa, ettei kakkoseen ottaminen ole alkanut kiinnostaa temaattisista valinnoista huolimatta. Sorron, väkivallan ja salailun alta nouseminen kansainväliseen suosioon ja vapauteen on keskeistä Tom of Finlandin henkilökultissa.

Minä en tiedä syrjinnästä mitään. Olen fantastisen menestynyt valkoihoinen, cis-sukupuolinen homomies. Minun on vaikea muistaa sitä, ettei aina ole ollut näin helppoa. Että oikeuksieni puolesta on taisteltu. Minua ei ole koskaan hakattu. En ole koskaan seurustellut, vain lumpustellut, ja vieläpä iloisesti ympäri maailmaa. Siksi en ole koskaan pystynyt samastumaan niihin sentimentaalisiin tarinoihin, joissa kaksi miestä kyllä muuten rakastaisivat toisiaan mutta eivät saa, koska yhteiskunta ei ole valmis ja sota pauhaa ja uskontokin on.

Häpeän tunnen, sortoa en. Mutta eihän kysymys ole tietenkään minusta. Kysymys on kaikista niistä, jotka eivät ole näin etuoikeutetussa asemassa. Kysymys on alistamisen historiasta ja sen tuntemisesta.

Niistä homoperheistä, joissa vanhemmat eivät saa samoja oikeuksia kuin muut. Siksi kai on tärkeää tehdä elokuvia ja musikaaleja heikoista ja päähänpotkituista yksilöistä, joita hakataan ja rangaistaan sen tähden, keitä he ovat. Mutta kenelle niitä oikein tehdään? Ei ainakaan niille, jotka hakkaavat.

Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin yleisössä oli viehättävä kokoelma kulttuuriväkeä ja queer-ihmisiä. Vieressäni olevien rouvien teatterikerho käsitteli kokoontumisiin liittyviä leipomispaineita. Mikä leivos me oteta? Mustat, kiiltävät Tom of Finland -leivokset maksoivat seitsemän euroa kappale.

Kaikki kävivät iloisen suvaitsevaisuuden hengessä ottamassa kuvia itsestään ja nahkahomopahvikuvasta. Minua nauratti ja hirvitti oma konservatiivisuuteni. Finlaysonin lakanoista lähtien Tom of Finlandin hilpeä tuotteistaminen on tuntunut yhtä kiusalliselta kuin ajatus siitä, että Walt Disney olisi nielaissut AIDS: Takanani katsomossa istui tapahtumaan nähden merkillinen lauma sählynpelaajan oloisia kölvejä, jotka olivat kannustamassa näyttelijäystäväänsä.

Heidän raivokkaat, urheilulliset suosionosoituksensa liikuttivat. Mutta kun aplodit päättyivät, yksi pojista sanoi: Mä oon odottanu tätä hetkee koko päivän. En osaa kuvitella montaa niin tukalaa paikkaa heteromiehelle kuin homomusikaalin katsomo, jossa transvestiitit rouvineen iloitsevat vapaudestaan. Voisi kuitenkin ajatella, että juuri homokysymyksistä kiusaantuvat heteromiehet ovat se ryhmä, joihin homofiktio koettaa suvaitsevaisuussanomallaan vedota.

Miten musikaali vaikutti poikiin? Vähensikö se esimerkiksi homottelua sählytreenien tiimellyksessä? Tuntuiko miesten välinen anaaliseksi heistä nyt helpommin hyväksyttävältä ilmiöltä, kun suoleen laskemisesta oli riimitelty kepeästi muovilavasteissa?

Tapasin musikaalin näyttelijöitä ja kysyin heiltä, kenelle esitystä myytiin. Yksi heistä sanoi, että penkit täyttyvät keski-iän ylittäneistä naisista, jotka toki täyttävät teatterit muutenkin mutta ovat nyt aivan erityisen innoissaan. Hän arveli, että naisiin vetoaa miesvartalon railakas esineellistäminen ja humaani sanoma. Homofiktiosta innostuvat usein ihmiset, joilla on jo valmiiksi hyvin avoin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

Se asettuu homouden normalisoinnin kulttuuriseen kaanoniin, johon kuuluvat Tahdon-kampanjat ja Marimekkoon pukeutuneet sateenkaariperheet.

Samoin Elsa Saision vakuuttelut siitä, että hän on äitinsä Pirkko Saision seksuaalisuudesta huolimatta aivan normaali hetero sekä Jani Toivolan lannistumaton hymy metsäläisten pilkanteon edessä.

Mutta mitä homofiktio edes on? Kuinka paljon homoutta teoksessa täytyy olla, että se alkaa edustaa vähemmistöä? Riittääkö pusu vai tarvitaanko kunnon jyystöä?

Onko Tommi Kinnusen Neljäntienristeys homoromaani siksi, että siinä on yksi kaappitapaus? Kulttuuriin lyötävä homo-etuliite on ainakin minulle jo valmiiksi vastenmielinen. Siihen sisältyy usein epämääräinen kokoelma miehiä korkokengissä, diskomusiikkia ja muita tuhnuisia kliseitä.

Ikään kuin munan mukana elämäänsä olisi pakko hyväksyä myös Madonna ja hihattomat paidat. Toinen sietämätön piirre on se, että tulee liitetyksi vain seksuaalisuutensa takia ihmisiin ja asioihin, joihin ei liity mitenkään. Jo kauan ennen kuin Karukoski oli aloittanut edes koekuvauksia, minulta oli kysytty sata kertaa, olenko mukana elokuvassa. Aivan kuin saisin seksuaalisuuteni ansiosta jonkin rannekkeen, jolla pääsen kaikkiin homohommiin tuosta vain.

Kollegat joko olettivat, että olen tietenkin mukana tai ainakin hirvittävän innoissani ja kiitollinen siitä, että vihdoin suomalaisen teatterin kentällä on jotain tarjottavaa juuri minulle.

Jos asian kääntää toisinpäin, se tarkoittaisi sitä, että juoksisin posket punaisena kysymään Kari Ketoselta, että oletko käynyt katsomassa sen Kuka pelkää Virginia Woolfia, kun siinä on niitä heteroita ja sinähän pidät pillusta. Saisiota ja Karukoskea ei välttämättä yhdistä kovin moni asia, mutta varmasti ainakin tämä: Kumpikaan ei tiedä, miten kaunis nuolaisuetäisyydeltä tarkasteltuna on se miehen kohta, jossa reisi muuttuu vatsaksi.

Ei heidän tarvitse sitä tietääkään, mutta se näkyy heidän katseessaan. Teoksen ansio ja heikkous oli se, että siinä homous oli ensisijaisesti yhteiskunnallinen ominaisuus.

Siitä oli siivottu kaikki rakkaus, herkkyys ja intohimo, yhtä ainoaa naishomoa ei esitelty. Homostelu, kiima ja feminiininen miesvartalo olivat koomisia elementtejä. Yleisö ulvoi naurusta, kun Kansallisteatterin heteromiehet kompastelivat pienten joutsenten tanssissa. Mietin, että esitys on niin syvällä suomalaisen teatterin patriarkaalisen miesmaskuliinisuuden kultissa, että se pikemminkin vain tukee toiseuttamista kuin purkaa sitä.

Miksi juuri pikkujouluihin liitetään pettäminen, kun vuodessa on yli muutakin päivää, jolloin kettua voi käyttää vieraissa koloissa? Laitetaan itsensä hienoksi, otetaan tuttujen ihmisten kanssa enemmän alkoholia kuin normaalisti ja sen jälkeen kontrolli pettää herkästi. Kun joku vielä ihailee ja kehuu, niin sokkahan siinä irtoaa, Salminen selostaa.

Kyllähän sekin vaikuttaa asiaan, onko kyse kertapisto ja unohdus -tyylisestä yhden illan jutusta vai pitkäaikaisemmasta viestittelystä, jossa toisesta on kiinnostuttu henkisesti. Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra. Toisaalta kertominen voi olla myös oman pahan mielen siirtämistä petetylle, Salminen pohdiskelee. Pitkää ja hyvää liittoa ei Salmisen mukaan kannata heti heittää pois, jos toinen on sortunut pettämään. Pettäminen ja parisuhteen sisällä tapahtuneet muut loukkaukset jättävät suhteeseen usein niin syvän jäljen, että se heijastuu väkisinkin makuukammarin puolelle.

Naisten haluttomuuden takaa löytyy Salmisen mukaan aika usein persoonaan ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia. Pahat sanat, jotka liittyvät ulkonäköön, pysyvät päässä kauan. Ei sen jälkeen tee mieli harrastaa seksiä, jos mies on sanonut, että oletpas lihonut tai onpa sinulla iso maha. Ei ole tavatonta, että ilkeitä kommentteja puidaan pitkään seksuaaliterapeutin vastaanotolla ja itsetuntoa joudutaan rakentamaan uudestaan.

Kun sen virittää, se soi hyvin. Äijät, alkakaa kohdella naistanne kuin kukkaa kämmenellä. Kun mies pitää naista hyvin, naisen halukkuus kasvaa ja mieskin saa seksiä. Naisia Salminen puolestaan kehottaa välillä laittautumaan ihan vain miestä varten nätiksi. Seksikaupassa hepeneostoksilla käyntikään ei tekisi pahaa silloin tällöin.

Se on ihan ok, jos tulee vuosien saatossa vähän kiloja, mutta voisi sitä nyt kerran pari viikossa laittaa itsensä kauniiksi.

Salminen ei usko, että pieruverkkareissa luomuna kulkeva nainen jaksaa sytyttää vuodesta toiseen, jos ei edes välillä yritä tuoda naisellisempia puolia esille. Salminen ampuu silti samaan hengenvetoon alas pornoteollisuuden myytin siitä, että seksi olisi vain nuorien, kauniiden ja laitettujen etuoikeus. Harva on edes niin sairas, etteikö pystyisi jollakin tavalla harrastamaan seksiä. Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään, eikä harmitella yksin mielessään, jos iso O jää miehen kanssa saamatta.

Eihän mies voi toimia oikein, jos et kerro mistä nautit. Jos Salmisella olisi valta päättää, hän määräisi jokaisen pariskunnan elämään viikon lasipäänä. Sinä aikana kumpikin näkisi toistensa ajatukset, kun puhuminen tuntuu olevan niin vaikeaa. Miehet ja naiset saattavat puhua samasta asiasta, mutta eri sanoilla, minkä takia he eivät ymmärrä toisiaan.

Erityisesti seksistä puhuminen on monille äärettömän vaikeaa. Häveliäisyys, tabut, kodin ilmapiiri, aiemmat kokemukset ja rohkeuden puute tukkivat suut liian monesti. Salminen päätyi itse puhumaan vieraiden kanssa seksistä ikään kuin vahingossa yli kymmenen vuotta sitten. Salminen on toiselta ammatiltaan perushoitaja ja hän työskentelee osan viikosta Satakunnan keskussairaalassa. Kun ihmettelin tätä, verisuonikirurgi kertoi, että kun tehdään lantion alueen leikkauksia, sen seurauksena voi tulla erektio-ongelmia.

Samainen verisuonikirurgi kehotti Salmista hakeutumaan sellaiseen kouluun, missä puhutaan seksistä. Salminen hakeutui ensin seksineuvojan koulutukseen ja koukuttui alasta niin, että jatkoi opintoja seksuaaliterapeutiksi.

Nykyään hän pitää seksuaaliterapeutin vastaanottoa Porin Lääkäritalossa kerran viikossa. Salmisen vastaanotolle on hakeutunut myös vanhempia siitä syystä, että oman lapsen seksuaalinen suuntautuminen onkin jotain muuta kuin perushetero. Sehän on sama lapsi kuin ennenkin! Ei seksuaalinen suuntautuminen sitä miksikään muuta. Salminen ihmettelee, miksi ihmisiä pitäisi arvottaa seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Jokaisella on arjessaan ihan samat asiat ja ongelmat, olipa sitten hetero tai homo.

Heillä on parisuhdeongelmia, erektio-ongelmia ja haluttomuutta siinä missä muillakin. Salminen haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan, onko sillä oikeasti väliä mihin jokainen oman vehkeensä tunkee, kunhan se tapahtuu molempien nautinnonhalusta.

Se on nykyään suosittua heteroseksissäkin. Tärkeintä seksissä onkin se, että tehdään sitä mikä on oikeasti kivaa ja nautinnollista. Ja sängyssä saa olla myös hauskaa! Omat kokemukseni ovat ainakin hyvin vahvasti sen suuntaisia että hankaluudet erektion saamisessa ovat johtuneet juurikin naisista.

Jos nainen ei ole kiinnostunut seksistä, ei tiedä yhtään mitä ja miten tekisi tai ei ole riittävän viehättävä… Ihailen jollain tavalla miehiä jotka pystyvät suoriutumaan ihan kenen kanssa vaan. Artikkelissa oli myös hieman miesten haukkumista mikä ei toki tullut yllätyksenä. Turhan naiivia optimismia myös. Seksi on aika pitkälti tiettyjen ihmisten etuoikeus.

Joskus joo ihmetyttää nämä.. Entä jos ei ole suhteita eikä niitä mistään synny Jos olet sosiaalisessa blogissa Esim työtön köyhä asut syrjäseudulla iltaisin sitä istuu kotona ja tuijottaa netistä pornoa. Miettii että miksiköhän sexsuaali elämäni on pelkistynyt näinkin yksipuoliseksi ja onko parannusta tulossa elämäni aikana.

Jos kommunikaatiossa on ongelma jos tunne siitä että olet jollakin tasolla olemassa mutta toisaalta olet ikään kuin näkymätön vähän kuin aave. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja.

Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä. Ohjeet javascriptin päälle kytkemiseen: Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Alma Media voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua sisältöä, mainontaa ja säätietoja.

Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin. Pieruverkkarit pois ja penis hillopurkkiin Seksuaaliterapeutti Solja Salminen muistuttaa, että huumori on hyvä apu seksiongelmien käsittelyssä. Niin erektio-ongelmista, suuseksistä kuin haluttomuudesta pitäisi pystyä puhumaan yhtä arkisesti kuin ruokaostosten teosta. Osa taas pelkää, että vastaanotolla pitää tehdä muutakin kuin keskustella. Seksuaaliterapeutilta saatetaan pyytää myös asioita, jotka eivät kuulu terapeutin toimenkuvaan.

Miehen elämän keskipiste on penis Ei tarvitse olla seksuaaliterapeutti tajutakseen, että miehen elämän keskipiste on penis. Onko koolla oikeasti väliä? Kokoa ei kannata silti liikaa miettiä. Hillopurkki avuksi Valtaosa ihmisistä nauttii valtavasti suuseksin saamisesta, mutta sen antaminen kumppanille ei välttämättä onnistu kaikilta.

Pornoistunut yhteiskunta tuottaa epärealistisia ajatuksia Salminen haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei seksissä lauantaisaunan jälkeen pimeässä peiton alla ole mitään vikaa. Salminen kuulee usein vastaanotolla kysymyksen:

Miesten kusta ja arse sormijärjestys gay porn sekä homo- pienen Dickin bl Kiimainen valkoinen mies homo interracial porno Guy saa herännytiso satulaa munaa hänen kusipää Rubgay Rasvainen Cock Anal. Kuumin interracial kukko hyökkäys Ruotsin monster cock Karvainen kaverivaltava kalu Kaksi tyttöä saada kiimainen ja jakaa imee kaverit iso kalu Nuoret college teini valtava kalu Big Dick Contest luokassa Brasilian poika vitun rannalla Seksikäs pallot ja Brunetit Seksikäs yo Mike imee jizzster ja saa part1 Kauneus 18yr Twink - Julkinen Nytkähtelevät Jacks valtava kalu Fuck 1 by OhThatsBig Matthew tsekata joitakin uusia kukko part2 Söpö kasvot teini puhaltaa kukko ja saa tiukka part3 Sohvalla voit pitää hauskaa Extra valtava kalu kondomia poraus Kolmen kimppa Käsiraudat Brent Everett Seduction Hunky Dominic Pacifico saa mukavaa Part4 Nuori yo saa munaa koira Nuori Twinks hardcore seksiä Big kukot cam kokoelma 7 Afrikkalainen Pojat raaka satulaa Fucking Ja sensuroimaton Big Dick threeway ilman satulaa Twinks Emo Yksin sukat ja käsineet Classic valtava kalu imeä ja Fuck Cumshot aikana ass poraus Meksikolaisia pojan isot peniksensä on esillä webissä netti esitys 2 osa Nuorten Pojat - Risky nykiminen ja julkisten Heidi Hanson jakaamusta kukko miehensä kanssa Iso mulkku kiloa pohja Twink Ilman satulaa mies iso mulkku Army Boys pukuhuone Amateur Video Micky Collio Hot satulaa Homo twinks iso kukot speedos Kylmäsutikuivattu ja neste valutettiin pois Niistä T Big Dick Twink Fucked ilman satulaa Jätkä saa vähän iso kalu Spencer saa hänen peräaukko repäisi musta Paksuja ryöstösaalis homo musta mi movietures Näin mies nauttii inwa Bi interracial aisankannattaja creampie kolmikko François Sagat käyttötarkoitukset Maksimiäänimäärä Schutler s Tiiviit perse Gay Musta Big Cock Rio nykiminen hänen iso rasvaa musta kukko Part5 Twink tukehtuu musta kukko Homoudessa ei nimittäin silloisten tietojeni valossa ollut juurikaan kysymys seksuaalisuudesta.

Homo-sana oli merkityskimppu, johon sidottiin kaikenlaisia poikkeavuuden muotoja. Koulussa oli pyylevä poika, joka ei saanut äänenmurrosta. Kaverilla oli kissa, jonka päälle muut kissat kusivat. Homoista pystyi sanomaan tarkasti vain sen, että he ovat jotenkin vähemmän. Minä puolestani olin enemmän. Minä olin niin äänekäs ja tilaa vievä, ettei minua koskaan kiusattu. Kun muutin Helsinkiin, minulta alettiin kysyä, tykkäänkö pojista. Vastasin aina, etten tykkää kenestäkään.

Kallion lukiossa oli lauma homoja, mutta he näyttivät ihan homoilta. Minä puolestani kuvittelin, että en tietenkään näytä. Järjestin toki drag-esityksen ja esiinnyin tuon tuostakin Kylli-tätinä, mutta en saattanut käsittää, mitä muuta siitä on pääteltävissä kuin että olen ihan helvetin hauska. Seksuaalisuuteni hävetti minua silloin ja se hävettää minua nyt. Olen joutunut opettelemaan olemaan kiittämättä, jos joku vielä harvoin sanoo, ettei olisi heti uskonut minun olevan homo.

Joudun muistuttamaan itselleni, ettei kysymys ole kohteliaisuudesta vaan kommentoijan rajoittuneista käsityksistä. Enemmän häpeäni liittyy siihen, etten voi itse kontrolloida sitä, mitä viestin. Vetelän ranteeni ja paikallisnuottini perusteella olen ikuisesti maalta muuttanut homo, ja sen lisäksi tulevat kaikki merkityskimpun lukuisat määreet, päällimmäisinä heikko ja huono.

Myös Tom of Finland eli Touko Laaksonen on aikanaan tehnyt tämänsuuntaisen havainnon homomiehen häpeällisestä osasta. Laaksosen miehet ovat täydellisiä, he hymyilevät ja panevat ilman häpeän häivääkään, mutta kuvat eivät sittenkään ole yksiselitteisen onnellisia. Laaksosen maailma on saavuttamattomuudessaan lopulta jopa lohduton utopia, joka perustuu inhoon heikkoutta kohtaan.

Päähän potkitut, hoikat, tyttömäiset pojat eivät kuulu Tom of Finlandin maailmaan, mutta juuri sellaisen pojan silmin Laaksonen miehiään katsoo. Se on kateellinen, voittamattomia ja voimakkaita miehiä ihailevan, mieheydestä osattoman katse.

Minua Tom of Finland muistuttaa siitä, mikä minä olen ja mitä en koskaan voi olla. Kuvat eivät enää vuosiin ole vapauttaneet tai kiihottaneet.

Ne korostavat isokullisen alfamiehen kuningasasemaa, jota näivettynyt ypsilonmies saa vain etäältä katsella. Siksi menin aivan tolaltani, kun lapsiperheet alkoivat kääriytyä Facebookissa suvaitsevaisuusmielessä Finlaysonin Tom-lakanoihin. Jossakin merkillisessä prosessissa Tom of Finlandin piirtämä unelmamies Kake oli muuttunut Muumipeikoksi.

Hänet painettiin patalappuun, sävellettiin musikaaliksi ja hänen munansa lupsautettiin piiloon kuin Muumipapan piippu takavuosina. Aluksi niitä puuhattiin jopa kaksin kappalein. Toinen oli pienen indie-porukan joukkorahoitusprojekti. Heiltä tuli ulos pieni teaseri, joka oli sympaattinen ja hauska. Samaan aikaan Tom of Finlandista alettiin järjestää myös isompaa, kansainvälistä tuotantoa, ja hetkessä oli selvää, kumpi toteutuisi. Dome Karukoski kiinnitettiin monumenttielokuvan ohjaajaksi, ja mukaan lähti myös Tom of Finland Foundation, joka vaalii Laaksosen perintöä.

Haastatteluissa Karukoski painotti, että hän oli kieltäytynyt ulkomaisista töistä vain voidakseen ohjata tämän elokuvan.

Ura-liikkeenä valinta tuntuikin oikealta: Tom of Finlandin taide on kansainvälisesti tunnettua, ja Karukoski tiesi, että valintaa pidettäisiin rohkeana.

Sillä paljon rohkeampaa kuin olla esimerkiksi homo on olla hetero, joka alentaa itsensä homoksi. Karukoskea ei silti voi syyttää laskelmoinnista. Vaatii aitoa rohkeutta tuoda reippaan anaali-ilottelun mestari valkokankaalle sellaisessa maassa, jossa kolme katsotuinta elokuvaa vuonna olivat lastenelokuvia. Vastassa ovat ainakin Päivi ja Niilo Räsäsen heimon oikeaoppinen seksielämä ja rotkon toisella laidalla kynsiään teroittelevat kaltaiseni kyyt, joilla on paljon sanottavaa queer-aiheiden käsittelystä fiktiossa.

Vähemmistöistä kertoviin teoksiin liittyy nimittäin myös kysymyksiä kulttuurisesta omimisesta: Samalla Karukosken pitäisi edetä urallaan ja mielellään suoraan Los Angelesiin. Suomijengi vaanii maakuntaviirit ojossa. Lisäksi Karukoskella on takuulla vielä omat poikaporukkansa, joille täytyy vakuuttaa, ettei kakkoseen ottaminen ole alkanut kiinnostaa temaattisista valinnoista huolimatta.

Sorron, väkivallan ja salailun alta nouseminen kansainväliseen suosioon ja vapauteen on keskeistä Tom of Finlandin henkilökultissa. Minä en tiedä syrjinnästä mitään.

Olen fantastisen menestynyt valkoihoinen, cis-sukupuolinen homomies. Minun on vaikea muistaa sitä, ettei aina ole ollut näin helppoa. Että oikeuksieni puolesta on taisteltu.

Minua ei ole koskaan hakattu. En ole koskaan seurustellut, vain lumpustellut, ja vieläpä iloisesti ympäri maailmaa. Siksi en ole koskaan pystynyt samastumaan niihin sentimentaalisiin tarinoihin, joissa kaksi miestä kyllä muuten rakastaisivat toisiaan mutta eivät saa, koska yhteiskunta ei ole valmis ja sota pauhaa ja uskontokin on. Häpeän tunnen, sortoa en. Mutta eihän kysymys ole tietenkään minusta.

Kysymys on kaikista niistä, jotka eivät ole näin etuoikeutetussa asemassa. Kysymys on alistamisen historiasta ja sen tuntemisesta. Niistä homoperheistä, joissa vanhemmat eivät saa samoja oikeuksia kuin muut. Siksi kai on tärkeää tehdä elokuvia ja musikaaleja heikoista ja päähänpotkituista yksilöistä, joita hakataan ja rangaistaan sen tähden, keitä he ovat.

Mutta kenelle niitä oikein tehdään? Ei ainakaan niille, jotka hakkaavat. Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin yleisössä oli viehättävä kokoelma kulttuuriväkeä ja queer-ihmisiä. Vieressäni olevien rouvien teatterikerho käsitteli kokoontumisiin liittyviä leipomispaineita. Mikä leivos me oteta? Mustat, kiiltävät Tom of Finland -leivokset maksoivat seitsemän euroa kappale. Kaikki kävivät iloisen suvaitsevaisuuden hengessä ottamassa kuvia itsestään ja nahkahomopahvikuvasta.

Minua nauratti ja hirvitti oma konservatiivisuuteni. Finlaysonin lakanoista lähtien Tom of Finlandin hilpeä tuotteistaminen on tuntunut yhtä kiusalliselta kuin ajatus siitä, että Walt Disney olisi nielaissut AIDS: Takanani katsomossa istui tapahtumaan nähden merkillinen lauma sählynpelaajan oloisia kölvejä, jotka olivat kannustamassa näyttelijäystäväänsä.

Heidän raivokkaat, urheilulliset suosionosoituksensa liikuttivat. Mutta kun aplodit päättyivät, yksi pojista sanoi: Mä oon odottanu tätä hetkee koko päivän. En osaa kuvitella montaa niin tukalaa paikkaa heteromiehelle kuin homomusikaalin katsomo, jossa transvestiitit rouvineen iloitsevat vapaudestaan.

Voisi kuitenkin ajatella, että juuri homokysymyksistä kiusaantuvat heteromiehet ovat se ryhmä, joihin homofiktio koettaa suvaitsevaisuussanomallaan vedota.

Miten musikaali vaikutti poikiin? Vähensikö se esimerkiksi homottelua sählytreenien tiimellyksessä? Tuntuiko miesten välinen anaaliseksi heistä nyt helpommin hyväksyttävältä ilmiöltä, kun suoleen laskemisesta oli riimitelty kepeästi muovilavasteissa? Tapasin musikaalin näyttelijöitä ja kysyin heiltä, kenelle esitystä myytiin.

Yksi heistä sanoi, että penkit täyttyvät keski-iän ylittäneistä naisista, jotka toki täyttävät teatterit muutenkin mutta ovat nyt aivan erityisen innoissaan. Hän arveli, että naisiin vetoaa miesvartalon railakas esineellistäminen ja humaani sanoma. Homofiktiosta innostuvat usein ihmiset, joilla on jo valmiiksi hyvin avoin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

Se asettuu homouden normalisoinnin kulttuuriseen kaanoniin, johon kuuluvat Tahdon-kampanjat ja Marimekkoon pukeutuneet sateenkaariperheet. Samoin Elsa Saision vakuuttelut siitä, että hän on äitinsä Pirkko Saision seksuaalisuudesta huolimatta aivan normaali hetero sekä Jani Toivolan lannistumaton hymy metsäläisten pilkanteon edessä. Mutta mitä homofiktio edes on? Kuinka paljon homoutta teoksessa täytyy olla, että se alkaa edustaa vähemmistöä?

Riittääkö pusu vai tarvitaanko kunnon jyystöä? Onko Tommi Kinnusen Neljäntienristeys homoromaani siksi, että siinä on yksi kaappitapaus? Kulttuuriin lyötävä homo-etuliite on ainakin minulle jo valmiiksi vastenmielinen.

Siihen sisältyy usein epämääräinen kokoelma miehiä korkokengissä, diskomusiikkia ja muita tuhnuisia kliseitä. Ikään kuin munan mukana elämäänsä olisi pakko hyväksyä myös Madonna ja hihattomat paidat. Toinen sietämätön piirre on se, että tulee liitetyksi vain seksuaalisuutensa takia ihmisiin ja asioihin, joihin ei liity mitenkään.

Jo kauan ennen kuin Karukoski oli aloittanut edes koekuvauksia, minulta oli kysytty sata kertaa, olenko mukana elokuvassa. Aivan kuin saisin seksuaalisuuteni ansiosta jonkin rannekkeen, jolla pääsen kaikkiin homohommiin tuosta vain. Kollegat joko olettivat, että olen tietenkin mukana tai ainakin hirvittävän innoissani ja kiitollinen siitä, että vihdoin suomalaisen teatterin kentällä on jotain tarjottavaa juuri minulle.

Jos asian kääntää toisinpäin, se tarkoittaisi sitä, että juoksisin posket punaisena kysymään Kari Ketoselta, että oletko käynyt katsomassa sen Kuka pelkää Virginia Woolfia, kun siinä on niitä heteroita ja sinähän pidät pillusta. Saisiota ja Karukoskea ei välttämättä yhdistä kovin moni asia, mutta varmasti ainakin tämä: Kumpikaan ei tiedä, miten kaunis nuolaisuetäisyydeltä tarkasteltuna on se miehen kohta, jossa reisi muuttuu vatsaksi.

Ei heidän tarvitse sitä tietääkään, mutta se näkyy heidän katseessaan. Teoksen ansio ja heikkous oli se, että siinä homous oli ensisijaisesti yhteiskunnallinen ominaisuus. Siitä oli siivottu kaikki rakkaus, herkkyys ja intohimo, yhtä ainoaa naishomoa ei esitelty. Homostelu, kiima ja feminiininen miesvartalo olivat koomisia elementtejä. Yleisö ulvoi naurusta, kun Kansallisteatterin heteromiehet kompastelivat pienten joutsenten tanssissa. Mietin, että esitys on niin syvällä suomalaisen teatterin patriarkaalisen miesmaskuliinisuuden kultissa, että se pikemminkin vain tukee toiseuttamista kuin purkaa sitä.

Dome Karukoski ei puolestaan tehnytkään homoelokuvaa. Tom of Finland on henkilökuva, jonka päähenkilölle homous on vaikea olosuhde. Karukoski on aiemminkin keskittynyt elokuvissaan vaikeisiin olosuhteisiin.

Gay hieronta seksi orgasmit

Kalu kulli iso homo kaunis mies 1. tammikuu Kaksi tyttöä saada kiimainen ja jakaa imee kaverit iso kalu Kolmen kimppa valtava kalu imeä ja Fuck Ilman satulaa mies iso mulkku Gay Musta Big nykäyksiä hänen valtava kalu Kauniit homo- twinkit iso kalu kupla arse. Iso Kulli Homoseksi leffoja. Kiimainen valkoinen mies homo interracial porno. . Kauniit homo- twinkit iso kalu kupla arse movietures ensimmäisen ti. Onko sillä poikkeuksellisen iso kalu tai jotain erityistaitoja sängyssä? Hauska ja No miten rumat läskit miehet saa kauniita nuoria naisia? Joku sanoo että.

HOMOSEKSUAALISEEN INKA PORNO SEX HELSINKI